Onko elämäsi yhtä nyrkkeilyottelua?

ONKO ELÄMÄSI YHTÄ NYRKKEILYOTTELUA?

Onko sinulla suojaus päällä koko ajan ja tuntuuko, että elämä on yhtä nyrkkelyottelua, ottelua jossa et aina itse ole voittaja vaan turpaan tulee?

Nick Vujicic on syntynyt ilman käsiä ja jalkoja tähän elämään. Hänellä on melko varmasti elämä ollut yhtä nyrkkeilyottelua. Hän on kuitenkin noussut aina ylös. ”Nouse aina ylös jos kaadut, nouse niin kauan kuin on tarvis. Vaikka sata kertaa.” Tämän viestin joskus muistan häneltä, kun on itsellä vaikeaa.

Jokaisella ihmisellä on omat nyrkkeilyottelunsa kohdattavana elämän aikana. Ei ole myöskään kahta samanlaista ottelua, jokaisella on oman näköisensä. Emme voi koskaan todella tietää mitä toisen ihmisen sisäiseen maailmaan kuuluu. Vaikka asuisit vuosia jonkun ihmisen kanssa, et silti voi koskaan täysin tietää.

Toiselle ihmiselle jokin asia on helppo ja ei aiheuta stressiä tai murheita. Toiselle sama asia voi tuntua ylitsepääsemättömän hankalalta ja musertavalta. Kuka on siis sanomaan toiselle miten eri kuormittavat tekijät luokitellaan. Teemme helposti kuitenkin niin, vertailemme. Nick Vujicilla ei ollut käsiä ja jalkoja, silti hän on voittanut fyysiset ja hankiset haasteet yhä uudestaan ja uudestaan.

Olennaista on ihmisen itse ottaa selvää sisäisestä maailmastaan. Näin olen ymmärtänyt elettyäni nyt tätä kirjoittaessani 42 vuotta täällä ja erilaisia nyrkkeilyotteluita on riittänyt ja tiedän että tulee riittämään. Sisäiseen maailmaan liittyy olennaisesti kyky oppia näkemään tunnereaktioitaan. Tunnereaktiot viime kädessä aiheuttavat ihmiselle sen, että koemmeko jonkin asian musertavana vai onko se vain yksi asia, josta kyllä selviää askel askeleelta.

Miksi koen juuri sisäisen tunnemaailman ymmärtämisen olevan tärkeää? Onko asiat niin, että meille tulee tunne, tunne johtaa ajatukseen, ajatuus sanoihin ja sanat tekoihin? Onko tunne jopa ajatuksia edeltävä energia ja voima? Minä en tiedä vastausta, mutta monesti tarkemmin katsottuna itsellä on näin ollut.

Yksi kaari jonka tunnistan nyt matkallani liittyen mieleen, tunteisiini ja terveyteen on seuraava:

1. Halusin aina jotenkin auttaa ihmisiä, miten sen tekisin? Matkani alkoi liikunnasta, liikunta auttaa kaikkeen ja on tärkeä. opiskelin liikunnanohjaajaksi ja personal traineriksi ja olin monta vuotta isossa kuntokeskuksessa töissä. Elämää elin pitkälti liikunnan kautta. Sieltä kautta tuli myös työkaverini ja monet ystäväni.

2. Sitten tuli ravinto mukaan. Minulla on itselläni aina ollut mm. suoliston kanssa ongelmia ja hormonitoiminnan, niin aloin opiskella miten ravinto vaikuttaa terveyteemme. Salilla näin paljon erilaisia ongelmia ihmisillä liittyen ravintoon. Ravinto on edelleen mielestäni yksi tärkeimpiä terveyteemme vaikuttavia tekijöitä.

3. Työskenneltyäni ihmisten parissa Liikunta ja ravintomaailman jälkeen näin, etä miten paljon ihmisillä on erilaisia ongelmia taustalla, jotka häiritsevät vaikka liikunnan harrastamista. Halusin oppia kehon kivuista, kehon fysiologiasta ja mitä niille kivuille voi ilman lääkkeitä tehdä, lisää niin lähdin opiskelemaan yliopistoon Kiropraktikoksi auttaakseni näin ihmisiä.(University of South Wales) Sillä tiellä olen nyt, mutta kun olen ihmisten kanssa vuosia tehnyt töitä liikunnan, ravitsemuksen ja kipujen parissa olen huomannut, että meillä on ongelmien taustalla erilaisia uskomuksia ja ajatusmalleja, jotka usein rajoittavat meitä ja aiheuttavat ongelmia tai pitävät meitä paikallaan.

4. Seuraavaksi aloin huomaamaan miten erilaiset ajatusmallimme, jotka ovat syntyneet ja jopa istutettu meihin jo hyvin nuorena. Nämä mallit saattavat vaikuttaa olennaisesti siihen miten elämää elämme ja miten reagoimme eri asioihin ja mitä ratkaisuja teemme. Mielemme  uskomukset on monesti vankila ja se estävä tekijä, jonka vuoksi poljemme samojen ongelmien kanssa ympyrää. Aloin käymään erilaisilla seminaareissa ja lukemaan mieleen liittyvää kirjallisuutta. Opiskelin myös NLP practioneriksi.

5. Ihmeteltyäni mielen luomia ansoja ja kaavoja on nyt viimevuosina paljastunut mielen takaa vielä voimakkaampi ja ohjaavampi tekijä kuin mielemme ajatukset. Ne ovat tunteet. Tunteet saavat meidät ajattelelemaan ja toiminaan tietyllä tavalla. Perimmäisiä tunteita ovat esimerkiksi häpeä ja pelko. Ne ovat usein syynä miksi jokin asia tuntuu musertavalta ja elämä nyrkkeilyottelulta joka ei lopu. Nämä perimmäiset elämäämme ohjaavat tunnereaktiot ovat kaikilla omanlaisensa. Kun niistä pääsee selville enemmän voi alkaa matka nyrkkeilyotteluiden loppumista. Tällä matkallani on ollut olennaisena osana läheiset ihmiset ja kumppanit joiden kautta omia sisäisiä asioita peilataan ja heijastetaan.

Ihmisen toiminnan voi jakaa ulkoaohjautuvaksi tai sisältäohjautuvaksi. Elin itse vuosia voimakkaasti ulkoaohjautuvassa maailmassa. Tähän kuului mm. fyysinen liikunta ja fyysiset muutokset. En ole ollut yhtään tietoinen sisäisen maailman tärkeydestä ja sen kehittämisestä. En ollut tietoinen ajatusmalleistani ja tunteistani.

Nyt näen asian niin, että ihminen ei voi päästä nyrkkeilyotteluistaan eroon harjoittamalla itsestään vain fyysisesti kovempaa. Voitat varmasti osan otteluista, mutta aina tulee kovempi vastus vastaan. Niin kauan kunnes opit, että kyse ei ehkä ollutkaan siitä vaan sisäisen maailman sotkujen selvittäminen.

Uskon, että kaikilla nyrkkeilyotteluilla on kuitenkin tarkoitus ja se tarjoitus on löytää sisäinen itsesi ja tulla siitä tietoisemmaksi ja kun niin käy alat suhtautua erilaisiin asoihin toisella tavalla. Alat nähdä kaiken selkeämmin ja kaiken tarkoituksen. Ymmärrän vasta nyt vuosien jälkeen, miksi koin tiettyjä asioita aikaisemmin. Kaikki on rakentanut kasvua ja ymmärrystä itsestäni. Tämä on mahdollista vain jos itse haluat lähteä tutkimaan sisäistä maailmaasi. Muuten toistat samaa usein vuosia ja vuosia.

Kuten työssänikin, jos en kouluttautuisi lisää tai ihmettelisi asiakkaiden ongelmia aktiivisesti tai en hakisi lisätietoa, toistaisin vain samaa kaavaa ja samoja tekniikoita vuodesta toiseen. Minä en kehity eikä asiakkaat saa parempaa hoitoa. Elämä on kasvua ja kehittymistä. Itse valitsemme keskitymmekö kehittämään ulkoista vai sisäistä maailmaamme.

Ihminen tavattavissa terapeutti, Ami Tuomarila, on yhtenä tärkeänä ihmisenä auttanut minua näkemään sisäiseen maailmaani ja poistamaan häpeää ja pelkojani. Iso kiitos Amille!. Kiitos kaikille kummpaneilleni, jotka ovat olleet tärkeä osa matkaani ja kaikkein tärkeimpiä opettajia. Ilman heitä en olisi tullut itsestäni tietoisemmaksi. Kumppaneiden kanssa asiat konkreettisesti koetaan, ylä- ja alamäet…matka jatkuu!

Harrastin aikanaan Thainyrkeilyä ja otin muutamia otteluita. Videolla vuodelta 2001 muutaman ottelun kooste, jonka tein kuvaamaan tätä kirjoitusta elämän kamppailuista. Fyysinen otteleminen on kovaa hommaa, jossa siinäkin joutuu kohtaamaan pelkonsa ja häpeänsä, mutta kovempaa hommaa on kohdata ne pelot ja häpeät arkielämässä ja alkaa ottamaan niistä niskalenkkiä pikku hiljaa…

TERVETULOA HOITOON! HOIDETAAN SYITÄ EI VAIN OIREITA!

 

Scroll to Top